Biografia

 
 

Hannu`Hank´Nero aloitti soittajanuransa 16-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi saadulla Lucky Seven-kitaralla.Kun hän sai siihen vielä Egmond-mikin ja napattuaan muutaman soinnun Jörgen Ingman-kitarakurssista, tuli selvää jälkeä nopeaan tahtiin kaikista lähistöllä olleista vanhoista putkiradioista. Eka bändi oli nimeltään Liimatainen&Miracles. Soitinnus oli vaatimaton:Lucky Seven, putkiradio, kurkkupurkit ja kampa.Ohjelmisto sisälsi tasan kaksi kappaletta: Johnny.B.Goode ja Pinokkio Boogie, joka oli sankarimme eka sävellys.



Tämän jälkeen alkoi bändejä tulla jos jonkinlaisia. Laulamiseenkin oli halua, mutta ujous oli vielä esteenä. Jossain vaiheessa soittajat vaihtuivat ähtäriläisiksi. Bändeistä voisi mainita jo pelkästään nimensä takia ainakin tämän:Rennoksi Asti Retkikassi. Pelkkien instrumentaalien soitto alkoi kuitenkin pikkuhiljaa kyllästyttää ja ollessaan Lehtolan tanssilavalla lämmittelemässä Topi ja Agentsia, mies astui viimein mikrofonin eteen ja lauloi JJ.Calen Pack My Jack-biisin! Niin ujous oli voitettu!



Keikkoja tehtiin vaihtelevaan tahtiin eri kokoonpanoilla ja 90-luvun alussa `Hank´alkoi esiintyä myös trubaduurina. Demoja läheteltiin levy-yhtiöihin ilman mainittavaa menestystä. Lauluja lähetettiin myös Warner/Chappell-kustannusyhtiöön. Asiantilaan kyllästyneenä miehemme päätti tehdä oman levyn,jota alettiin äänittää kesällä-99 JJ-studiossa Tampereella. Albumin nimeksi tuli "Valtatie" Oke Helinin tekemän hienon biisin mukaan. Erittäin hyvien arvosteluiden rohkaisemana Hannu alkoi etsiä julkaisijaa seuraavalle levylle ja äänityksiä alettiinkin tehdä Akun Tehtaassa toimivan Motley ltd:n kanssa. Keväällä 2003 julkaistiin Nero-nimellä single Rakkaus Satuttaa.Radiosoittojen jäädessä melko vähiin,yhteistyö loppui ja biisejä alettiin äänittää omassa saunatupaan tehdyssä studiossa.Vanha tuttava Topi Sorsakoski Finpile-yhtiöineen tuli tässä vaiheessa mukaan ja uusi levy oli tarkoitus julkaista hänen merkillään.Kun Topin oman levyn julkaisu siirtyi,yhteistyö loppui.Blueslovers-yhdistys alkoi pitää Tampereen Yo-talolla jamejaan,Hank soitteli Laineen Tommin kanssa ja tämän seurauksena idea yhteistyöstä alkoi itää.Tommin SupraFonics-bändin rumpali Ville Lehtovaara tuli innolla mukaan ja niin levyn suunnittelu alkoi.Tuotanto-tiimiin otettiin myös Juuso Nordlund ja äänitykset tehtiin JJ-studiolla.Turenki Records julkaisee"Hengitä Vaan"levyn Elo/Syyskuussa 2011.